SUPpailu lasten kanssa ja ikärajat tunneille

 

Suppailu on parhaimmillaan koko perheen harrastus! Kookkaiden lautojen melominen ja ohjaaminen vaatii kuitenkin voimaa ja vipuvartta, erityisesti haastavammissa keliolosuhteissa.

 

Alaikäiset voivat osallistua SUP intro tunneillemme vanhemman suostumuksella, niin että vanhempi on mukana tai asiasta on sovittu kanssamme etukäteen. Ikäraja SUP intro tunnille on 12 vuotta - edellyttäen, että nuori jaksaa hyvin seurata alun turvallisuus- ja välineinfon ja on riittävän kookas/vahva sekä kantamaan välineitä että ohjaamaan lautaa vedessä.

Kaikilta osallistujilta ikään tai kokoon katsomatta edellytämme hyvää uimataitoa.

SUP vuokraus lasten kanssa

 

Mikäli alaikäraja tunnille ei täyty, suosittelemme aina hyvänä vaihtoehtona sitä, että aikuinen osallistuu ensin itse joko SUP alkeiskurssille tai SUP introon ja tulee sen jälkeen vuokraamaan välineet omatoimiseen harjoitteluun yhdessä lapsen tai lasten kanssa.

Vuokratessa meiltä SUP-välineet, vuokralleottaja vastaa välineistä koko vuokrausajan, myös luovuttaessaan välineet eteenpäin kolmannelle osapuolelle.

Pyynikin uimarannassa on ihanteelliset puitteet omatoimiseen harjoitteluun matalassa vedessä. SUP etikettimme mukaisesti emme kuitenkaan koskaan häiritse uimareita tai muita rannan käyttäjiä.

Lainaamme hajakokoja lasten kelluntaliivejä, mutta paras vaihtoehto on ottaa lapsen oma pelastus- tai kelluntaliivi mukaan.

SUP kurssi omalle ryhmälle

 

Kauttamme on aina järjestettävissä räätälöity SUP kurssi omalle ryhmälle. Järjestämme tilauksesta kursseja ja opetusta myös lapsille ja nuorille, jolloin voimme paremmin ottaa huomioon ryhmän erityistarpeet ja kiinnostuksen kohteet. Kurssitiedustelut sähköpostitse tai puhelimella.